Sivut

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kuljetusapua

Kasseja, pussukoita ja nyssyköitä tarvitaan aina, isoja ja pieniä sekä siltä väliltä. Viime kesänä valmistui pellavakassi. Vuosia sitten aloin kirjoa hahtuvaista voikukkaa pellavapalalle. Siitä oli tarkoitus tehdä tyyny, mutta kangas lojui monta vuotta laatikon pohjalla. Kassina sille on ollut enemmän käyttöä. Sivuihin laitoin pellavapyyhekangasta, jota löytyi äidin varastoista. Mitä lie VR:n jäämistöä?


 

Pikkupussukasta piti tulla kauneuslaukku, mutta koko jäi turhan pieneksi. Toiminut lähinnä pienten käsitöiden kuljetuksessa. Materiaalina jämät vanhasta aamutakista, josta tein joskus hameen.

Varsinaisesti käsityöpussukaksi tein vanhasta tyynyliinasta ja lakananpalasta mallilla, johon joskus törmäsin netissä (enkä tietenkään enää löytänyt osoitetta). Tyynyliinan sain joskus lahjoituksena ystävältä, joka oli löytänyt sen kirpparilta. Siinä sattui olemaan valmiiksi kirjottuna minun etunimeni. Päissä ripustuslenkkeinä nauhaa, jota oli koristeena vuoriin tulleessa lakanassa.

 Näillä kelpaa kuljetella!

3 kommenttia:

  1. Kaunis voikukkakirjomus! Malttaisimpa joskus itsekin kirjoa...

    VastaaPoista
  2. upeita töitä! ja pieniä pussukoita ja kasseja tarvitaan aina :)

    VastaaPoista

Kysy, kerro, kommentoi! Kuuntelen, keskustelen.